nainen istuttaa kurkuntaimia multaan

Valmistaudu istutuskauteen

Kaikki istutusalueiden suunnittelusta siementen valintaan 

On korkea aika kaivaa esiin puutarhahanskat ja ryhtyä suunnittelemaan tulevaa kasvukautta. Olitpa sitten kokenut viherpeukalo tai vasta-alkaja, jokainen istutuskausi alkaa suunnitelmasta. Mutta mistä aloittaa? Ei hätää, kohta käymme läpi kaiken tarpeellisen alkaen istutusalueiden suunnittelusta aina kasvien valintaan ja hoitoon saakka.

Istutusalueiden suunnittelu 

Arvoio pihasi kokoa, haluatko tänä vuonna kasvattaa lavoissa tai onko suunnitelmissä laajentaa tai perustaa uusia kukkapenkkejä? Mikä on puutarhasi tarkoitus?

Eikö sinulla ole suurta pihaa? Tahtoisitko kasvattaa kukkia tai perustaa pienen hyötypuutarhan parvekkeele tai terassille?

Mieti, minkä tyyppisiä kasveja haluat kasvattaa ja valitse niille sopiva paikka. Useimmat kasvit, erityisesti hedelmät ja vihannekset, nauttivat runsaasta auringonvalosta, joten varmista, että valitsemasi paikka saa vähintään 6-8 tuntia suoraa auringonvaloa päivässä.

Myös maaperällä on valtava merkitys. Tutki maan laatua ja paranna sitä tarvittaessa kompostilla tai muulla orgaanisella aineella, jotta kasvisi saavat parhaat mahdolliset olosuhteet kasvaa. Kun suunnitelma alkaa hahmottua, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. 

Siementen, mullan ja muiden tarvikkeiden hankinta

Mullan laadulla on merkitystä – laadukas, ravinteikas multa on kasvien menestyksen kannalta avainasemassa. Valitse mielummin komposti tai puutarhamulta istustuksi varten.

Lisäksi tarvitset perustyökaluja, kuten lapion, kastelukannun ja istutustyökaluja.

Valitse siemenet huolella, ottaen huomioon paitsi kasvien kasvuolosuhteet myös kylmänkestävyyden ja kypsymisajan. Kaikkea ei aina tarvitsee kasvatta itse siemenistä, puutarhamyymälöissä on laaja valikoima jo esikasvattetuja laadukkaiata kasveja ja kukkia. Siellä osataan myös neuvoa mitä ja miten voisit kasvattaa.

Kasvien valinta ja hoito 

Valitse kasveja, jotka soveltuvat alueesi ilmastoon sekä puutarhasi olosuhteisiin. Muista, että monimuotoisuus on hyvästä – se tekee puutarhastasi visuaalisesti houkuttelevan, sekä edistää kasvien terveyttä ja kestävyyttä. Kun kasvit on valittu, keskity niiden huolelliseen hoitoon, säännölliseen kasteluun ja lannoitukseen. 

Puutarhan suunnittelu ja hoito vaativat työtä, mutta älä anna sen lannistaa sinua. Jokainen tunti, jonka vietät puutarhan parissa, palkitsee sinut monin verroin – mielenrauhan, tuoreiden hedelmien ja vihannesten sekä kauniiden kukkien muodossa. Puutarhanhoito on jatkuva oppimisprosessi. Jokainen kausi opettaa uutta, joten pysy uteliaana ja nauti jokaisesta hetkestä vihreässä keitaassasi. 

Jaa tämä artikkeli:

Sisältö

Katso myös:

AUKIOLO­AJAT

Rautanet Koski

Avoinna
ma – pe ……. 6.30 – 16.30
la ………………… 9.00 – 13.00
su ……………….. suljettu

Rautanet Suomusjärvi

Avoinna
ma – pe ……. 9.00 – 17.00
la – su ………… suljettu

TOIMI­PISTEET

Rautanet Koski

Hongistontie 3
31500 Koski Tl

Rautanet Suomusjärvi

Kitulanramppi 2
25410 Suomusjärvi

YHTEYS­TIEDOT